indy romanus Kirjoitan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, joskus mahdottomastakin. Haluan edistää kaikenlaista keskustelua kaikista mahdollisista asioista.

Ytimekäs ja luihin menevä sietokilpailu 25 mars MMXVII.

On jälleen sietokilpailun aika. Todellakin koitti taas oikea hetki tehdä valtavirrasta poikkeavia tulkintoja, etsiä tietoa siedon avulla. Sietokilpailussa ei välttämättä ole oikeita vastauksia. Tänään toki tänään sietokilpailu on enemmän faktinen kuin koskaan; neljään kysymykseen voidaan antaa todellakin faktinen vastaus.  Liitetään tähän nyt Sääntö-Suomen jalojen periaatteiden vuoksi sietokilpailun  yleismaailmallinen perustelu. Niin, sietokilpailun tarkoitus on myös lisätä suvaitsevaisuutta:

Sietokilpailun yleismaailmallinen perustelu:

”Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä. Se merkitsee, että ihminen saa vapaasti pitää kiinni vakaumuksestaan ja hyväksyy sen, että toiset pitävät kiinni omastaan. Se merkitsee sen tosiasian hyväksymistä, että ihmisillä, jotka ovat luonnostaan erilaisia ulkomuotonsa, asemansa, puhetapansa, käyttäytymismuotojensa ja arvojensa puolesta, on oikeus elää rauhassa ja olla sellaisia kuin ovat. Se merkitsee myös, ettei kukaan saa väkisin tyrkyttää näkemyksiään toisille (Ote dokumentista ”Julistus suvaitsevaisuuden periaatteista” (UNESCO:n yleiskokouksen 16.11.1995 hyväksymä.)

 

I Mikä puuttuu joukosta: Strawberry fields; Chuckberry fields; ______________________
II Mikä puuttuu joukosta: tuomiokirkko; kuritushuone; ___________________________
III Jos vääryyden vastakohta on totuus, niin mikä on väyryilyn vastakohta?
IV Millä keinolla saa kolme vapaapäivää viikossa?
V Mikä oli maailman ensimmäinen kello ja montako kiveä siinä oli?
VI On kylmä mutta ei vaikene, mikä se on?
VII On hämillään ja potalla, kuka hän on?

 

https://www.youtube.com/watch?v=MIDOEsQL7lA

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

I Mikä puuttuu joukosta: Strawberry fields; Chuckberry fields;

= almond filling

II Mikä puuttuu joukosta: tuomiokirkko; kuritushuone; ___________________________

= armo

III Jos vääryyden vastakohta on totuus, niin mikä on väyryilyn vastakohta?

Oinoilu

IV Millä keinolla saa kolme vapaapäivää viikossa?

= tekemällä nelipäiväistä viikkoa

V Mikä oli maailman ensimmäinen kello ja montako kiveä siinä oli?

= kaksi, toinen alla ja toinen päällä, eli aurinkokello

VI On kylmä mutta ei vaikene, mikä se on?

= huutava jääpala

VII On hämillään ja potalla, kuka hän on?

= Marko Noronen

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Noro virus vie pytylle, noronen virus vie potalle.

Käyttäjän indy kuva
Torsti Äärelä Vastaus kommenttiin #3
Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #3

Eikun yllätyksekseen sen potan perinyt: kun mä kuolen vanhan pottani sä saat, sillä taivaass' ei oo kakkaa koska aineenvaihto lakkaa

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

I Mikä puuttuu joukosta: Strawberry fields; Chuckberry fields; Lavender fields (lähde: lavenderfieldsforever-oregon.com)
______________________
II Mikä puuttuu joukosta: tuomiokirkko; kuritushuone; kidustuskammio
___________________________
III Jos vääryyden vastakohta on totuus, niin mikä on väyryilyn vastakohta? Selkärankaisuus
______________________________
IV Millä keinolla saa kolme vapaapäivää viikossa?
Maanantaikrapulalla
__________________________________
V Mikä oli maailman ensimmäinen kello ja montako kiveä siinä oli?
Stonehenge, kiviä lienee alunperin ollut satakunta.
_______________________________________
VI On kylmä mutta ei vaikene, mikä se on?
Jussi Halla-aho
__________________________________
VII On hämillään ja potalla, kuka hän on?
Hämäläinen dementiapotilas

Käyttäjän indy kuva
Torsti Äärelä

varsin tyylikäs vastaus-kokonaisuus!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Heh, Stonehenge käväisi mielessä mutta laistin sen.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

I Mikä puuttuu joukosta: Strawberry fields; Chuckberry fields; ______________________
- Cotton fields back home

II Mikä puuttuu joukosta: tuomiokirkko; kuritushuone; ___________________________
- Kakolan kakku

III Jos vääryyden vastakohta on totuus, niin mikä on väyryilyn vastakohta?
- not me

IV Millä keinolla saa kolme vapaapäivää viikossa?
- yksityislääkärillä

V Mikä oli maailman ensimmäinen kello ja montako kiveä siinä oli?
- yksi, mutta sitäkään ei ole löydetty

VI On kylmä mutta ei vaikene, mikä se on?
- pakkanen paukkuu

VII On hämillään ja potalla, kuka hän on?
- en mainitse nimeltä

Käyttäjän indy kuva
Torsti Äärelä

ahti karjalainen ampui notmiitteja afrikan reissullaan kaupanteko-ministerinä!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund
Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuo "notmii" olisi siis hyvä "tankeron" vastakohta. Voit käytää sitä joidenkin vuosien jälkeen sietokilpailusssa. Nyt se tuli liian aktuelliksi.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Missähän muuten tässä ne luut on, olisiko II pitänyt vastata katakombi. Jos sopii niin vaihdankin siihen.

Toimituksen poiminnat