Poliittinen tyhjiö täyttyi - Timo Soini veti pinnat kotiin A-talkissa.
Ari Alsio oli jo alkuillasta huolissaan kun Soini on Brysselissä ja täällä Koto-Suomessa ei tapahdu mitään. On huolestuttavaa kun joensuulainen sekoomuksen mies moisia haastelee. Siis olen hieman sympatian vuoksi huolissani sekoomuksen puolesta. Mutta eniwei saimme nähdä kuinka Jyrki-Boy katseli Soinia kunnioittaen, ja nyökytteli päätänsä kun Soini rauhalliseen tapaansa veti pinnat kotiin. Tänäinen Soinin esiintyminen oli hänen paras tv-esiintyminen mitä meikä on nähnyt. Jos vielä joku epäilee että Timo pelaa pelkillä sloganeilla niin hän erehtyy pahasti.
Brysseli on tuonut hyvää näkökulmaa miehen otteisiin ja puolue ei ole yhden miehen varassa. Joka katsoi myös tänäistä eduskunnan kyselytuntia näki miten tiukasti ja asiallisesti Pentti Oinonen kysyi itseltään van Hanenilta mikä on homman nimi. van Hanen vastasi vain sen mikä oli pakko...
Perussuomalaiset ovat tänään vaatineet uusia eduskuntavaaleja ja pöydän putsaamista. Eipä muuten ollut Kansallisen Kepuumuksen edustajaa A-talkissa. Ihan hyvin pärjäsi Jyrki-poikakin, Sinnemäki sähläsi ja Jutta selvisi joten kuten... Illana stara oli kuitenkin ite Soini!
Notta laarin satoi ja pelkästään tänään persujen kannatus nousi ainakin puoli prosenttia. Ja sitähän emme tiedä mikä kannatusprosentti on ihan oikeasti...
Vaan oliko studion kokoonpano profeetallinen. Sekoomus, vihreät, demarit ja persut. Tuolla kokoonpanolla on seuraavien vaalien jälkeen eduskunnassa ainakin 130 kansanedustajaa... Siis onko tuossa tuleva hallituskoalitio...
Ollut muuten tuottoisa päivä tänään. Mikäs on lomalla blogatessa. Tänään on julkaistu myös nämä jutut:
Enkidu kuolee ja mielenkiintoinen masennuslääke.
Saapasnahkatorni Suomen kansallismaisemaa täydentämään Skattalle.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
mieshän oli aivan hissukka. miten se voi olla pinnojen kotiinvetoa? kyllä paras keskustelija oli tällä kertaa ehdottomasti katainen
Juttahan oli oikealla linjalla ja Soinikin oikein kehaisi rakennusliittoa asioiden valvomissa, missä on valtiovalta, kun maahan on syntynyt halpatyömarkkinat ja lapissakin skanska meinää rakentaa valtion virastotalon virolaisilla, joten kuka puolustaa suomalaista työntekijää?
Vihreät näyttävät ovet auki puolueelta yhä enemmän, eikä näy välittävän suomen työttömistä suon taivaallista.
Kävelevän (istuvan) Kataistrofin puhe oli kuin
ruohoruuna veteen paskoisi. Rupinaa.
Kyllä Siikala Peku hevoismiehenä ainakin
tietää miltä se kuulostaa.
Wapaa tyhjäntoimittaja, Harmaasusi™
Kyllä Soini vaikutti hyvin väsyneeltä. Häneltä ei irronnut oikein kannanottoja vaan tyytyi kehumaan perussuomalaisia.
Edelleen minua kismittää, ettei Soini EU-vaalikampanjan aikana suostunut keskustelemaan maahanmuuttoasioista. 70-luvulta asti kun ensimmäiset Chile pakolaiset tulivat Suomeen olen pitänyt maahanmuuttopoliittista keskustelua tärkeänä.
Nyt olen oppinut, ettei Soini välttämättä haluakaan keskustella vaan hän tyytyy yksinpuheluun, muutamaan värikkääseen heittoon ja siihen että omii asioita perussuomalaisten piikkiin.
TÄ: eu-vaaleissa ei maahanmuuttoasiat olleet niin tärkeällä sijalla... kuka tahansa normaali kansalainen voi näyttää tähän kellonaikaan väsyneeltä varsinkin jos on noussut aikaisin ylös ja tulluty vielä illalla rysselistä suoraan kotomaahan ja kovalla kiireellä studioon...
tervetuloa muuten kommentoimaan meikän blogia.
Katainen onnistui parhaiten. Sinnemäeltä floppi tällä kertaa. Soinikin onnistui kieltämättä hyvin.
Vähän olin pettynyt kun Soini ei ottanut esille sitä, että kuinka voi rahdata köyhiä ihmisiä maapallon toiselta laidalta työihin suomeen, josta ei makseta edes palkkaa.
Eikä tässä kaikki. Viemään vielä suomalaisilta maaseudun köyhiltä marjat ja lisäansaintamahdollisuus.
Katainen on puhuva pää joka ei sano mitään, mutta suu käy. Oli myös selvästi väsynyt. Jutalla femiini tulkutus energiaa.
Hallitus nurin tai kansa tulee sanomaan niin kuin Kirgisiassa mitä pitää tehdä. Silloin lentää kaikki puolueet yli laidan ja heidän paperinsa ja kompuutterit :)
TÄ: eihän nyt ihan kaikkea ehdi yhdessä lähetyksessä sanomaan. ihan oikeassa hemmo olet. vallankumousta tässä tarvitaan.
Ei poliittinen tyhjiö voi täyttyä yhdestä telkkariohjelmasta, voi herran pieksut teidän kanssa. Minähän en moiseen usko. Lakeja ja asetuksia siis värkätäänkin siellä neliskanttisessa laatikossa, joka olkkarin nurkassa minulla on yleensä kiinni.
TÄ: tervetuloa sinullekin ari kommentoimaan indyn blogia. tuota... mikäs miesi sinä olet. ensin ruikutat että soinia ei näy missään ja sitten kun hän tuleekin näkyville niin ei kelepoo. ihan yhtä tyytymätön reaktio kuin sortin sakin lapsilla kun pitkän ruikutuksen jälkeen ponin saivat. ei kelvannut ja ponikin itki... ei vainen. et niin väärässäkään ole... mutta kyllä politiikkaa vain tänä iltana tehtiin ja mistäs tietää vaikka tuolla istunnolla oli kauaskantoisia seuraamuksia.
"#1
meitä on tarkkaajina monenlaiseksi. katainen puhui paljon liirum-laarumia. timo oli normaalia vuolaampi mutta kaikista loogisin ja selväsanaisin. sinne-anni ja jutta kälättivät kuin ämmät konsanaan. mutta mikä nosti timo arvoa oli se kun katainen katseli häntä arvostaen ja päätä nyökytellen.
uskokee poies. jyrki-poika on jo sydämmessään hylännyt epäluotettavan kansallisen kepuumuksen iki-ajoiksi!"
otahan nyt jo ne persulasit pois päästäsi. aivan naurettavaa soopaa. anni oli aivan pihalla, jutta myös ja timo oli lähinnä hissukka. näin asian näkee tavallinen puoluepoliittisesti sitoutumaton äänestäjä
TÄ: puhut vain omasta puolestasi. persujen laariin satoi illalla ja paljon!
Ja miksi Matti Vanhanen ei ollut mukana? Katainen puhui hyvin asiallisesti.
TÄ: sinullekin ana maria elektroniset käsipäivät! ei ollut paikalla van hanen, ei ollut... olisi ollut varsin kiusallista istua siellä jyrki-pojan kanssa tänäisen tiuran asiaan liittyvän lisä-paljastuksen jälkeen... nouhyvä!
Anni Sinnemäki oli täysin tyhjä. Katainen puhui paljon eikä sanonut yhtään mitään. Jutta ja Soini esiintyivät muihin verrattuina vakuuttavasti.
Esiintymisessä paremmuus järjestys tänään, Katainen, Urpilainen, Soini, Sinnemäki.
"TÄ: puhut vain omasta puolestasi. persujen laariin satoi illalla ja paljon!"
koetas nyt ryhdistäytyä
TÄ: tällainen eipäs-juupas-leikki ei johda mihinkään.
Soini vakuuttava? Mikä ihmeen optinen harha on jokaisella, joka "oikeaa" puoluettaan kannattaa? Maisteris mies jos sanoisi, taidanpa käydä paskalla, olisiko jokainen persaus samanaikaisesti pöntöllä? Tämä kannanottoni ei liity pelkästään Persaukisiin vaan kaikkiin puolueisiin. Koska blogi liittyy Timo Soiniin, voisitko kertoa minulle Soinin teot yhteiskuntamme hyväksi? Vaikka veronpalautuksia tulikin, en ikinä kuitenkaan äänestäisi Kataisen puoluetta. Enkä demareita, piipertäjiä, rantaruotsalaisia, maalaisliittoa tai mitä niitä onkaan. Suomessa on vaalisalaisuus, rikon sen omalta kohdaltani nyt. Äänestän Köyhien puoluetta. Ihan vaan protestoidakseni. Yhteiskunta on loppupeleissä pelkkä vallanhimoisten ihmisten läpimätä pelikenttä.
TÄ: soini ja perussuomalaiset ovat tehneet politiikasta jälleen kiinnostavan. perussuomalaiset ovat kuin vanhan ja sairaan järjestelmän kuulolaite ja silmälasit. maahanmuuttoasiassakin on tultu persujen linjoille ja niin tullaan vielä monessa muussakin asiassa. tällaisesta ilmiöstä voidaan käyttää nimeä "VIIDES VALTIOMAHTI." tänäänkin persut ovat olleet ainoa puolue joka on vaatinut uusia vaaleja instant...
taisi urpilainen ensimmäisen kerran pärjätä väittelyssä ja ihan vaan yksinkertaistamalla asioita.
soinista sen verran että jo olisiko kymmenen vuitta sitten kyselin sähköpostilla vaarasta tulevaisuudessa että eri työehtosopimuksilla liikkuvat sekoittavat EU.n työmarkkinat.
vastaus oli sama kuin tänään televisiossa että samat säännöt kaikille, eli ei paljon olla eteenpäin menty ratkaisuissa
Keskustelussa kaikki muut Sinnemäkeä lukuunottamatta osoittivat maahanmuuttajakysymyksessä tulleensa kansan pelosta PerusSuomalaisten linjoille, siksi ei suurta erimielisyyttä tullut, vaan peruslinjat rupeavat selkenemään kaikille muille kuin vihreille ja ruottalaasille.
Kyllähän Timo Soini rauhallisuudellaan ja vakuuttavuudellaan toimittajan estelyistä huolimatta nousi keskustelun parhaaksi. kataisella muutama kultajyvä juuri siinä liirumin ja laarumin välissä. Urpilainen sai rentoutuneen yksinkertaistettua omaa viestiään nousten ohi Sinnetännemäen jonka hyökkäys Urpilaista vastaan päätyi kimityksen kautta päällepuhumiseen.
Mutta tässäkö uusi yhteistyökuvio - mielenkiintoinen skenaario.
Persut piti olla puolue jolla ei ole mitään muuta kuin populismia. Ei asiaa ollenkaan :) Hah.
"Poliittinen tyhjiö täyttyi"
Soini täyttää ruhollaan vaikka millaisen taulu-TV:n, mutta jos äänen panee päälle ja puhuttua ymmärtää, niin muuta ei tapahdu, kun musta aukko laajenee ihan samalla tavalla kun teikäläisen kirjoituksia lukemalla.
Viides valtiomahti. Teikä laittoi koneensa kiinni ja toivon ettei kissasi jäänyt ulos kylmään. Te persaukset olette kyllä ihme porukkaa. Sinäkin puhut jostain ihmeellisestä viidennestä valtiomahdista. Eiköhän puolueenne ole se paljon puhuttu Viides kolonna. Soini käy hakemassa Euroopasta, näkemystä kotomaan politiikkaan, salli minun nauraa, eiköhän Johtajanne käy nostamassa pelkästään päivärahojaan. Missä hänen kannanottonsa on esimerkiksi katolisen kirkon pappien harjoittamasta pedofiliasta? Ei ole tullut minkään suuntaista kommenttia. Uskonasioista ei pitäisi nostaa koskaan meteliä, mutta, mutta. Kai maisterilla olisi jotain sanottavaa kuitenkin, kirkkokuntansa puolesta tai vastaan. Elämä on nykyään niin iisiä, ettei tarvitse polkaista aamusella pappa-tunturia käyntiin ja lähteä pyörimään pitkin kyliä tekemään vaalityötä. Nykyään riittää, aamukahvia siemaillen, tehdä jokamiehelle sopivaksi katsomaansa politiikkaa. Minäkin sorrun moiseen pelleilyyn. Valitettavasti.
Olen nähnyt muuten puoluetuellanne kustannetun lehtenne, kannen layout on sinikeltainen. Ei siinä mitään, pitäähän kuitenkin rantaruotsalaisia muistaa... Mutta, miltä tämä näyttää? PeruSSuomalainen. Niin teidän lehtenne kannessa on. Sama asia kun kahtelen ampumahiihtoa, hieno laji, sijoitukset vaihtuvat kokoajan. Ainoa mikä häiritsee televisiossa, on yksi mainos. WieSSmann, joka oli natsipuolueen yksi suurimmista rahoittajista. Silloin joskus. Toisaalta, onhan teillä omat SA-joukot, jokainen joka roikottaa leijonavaakunaa kaulassaan, ovat varmoja ääniä teille. Jotkut jopa ovat ottaneet kyseisen kuvan ihoonsa. Jos huvittaa ottaa moinen tatska, minulle se on ihan sama. Toivon vaan sydämeni pohjasta ja odotan, koska kuplanne puhkeaa.
"TÄ: soini ja perussuomalaiset ovat tehneet politiikasta jälleen kiinnostavan. perussuomalaiset ovat kuin vanhan ja sairaan järjestelmän kuulolaite ja silmälasit. maahanmuuttoasiassakin on tultu persujen linjoille ja niin tullaan vielä monessa muussakin asiassa. tällaisesta ilmiöstä voidaan käyttää nimeä ”VIIDES VALTIOMAHTI.” tänäänkin persut ovat olleet ainoa puolue joka on vaatinut uusia vaaleja instant…"
voi elämä :D perussuomalaisten propagandalehtisissä nämä
"Keskustelussa kaikki muut Sinnemäkeä lukuunottamatta osoittivat maahanmuuttajakysymyksessä tulleensa kansan pelosta PerusSuomalaisten linjoille, siksi ei suurta erimielisyyttä tullut, vaan peruslinjat rupeavat selkenemään kaikille muille kuin vihreille ja ruottalaasille."
ihmeellistä kuinka nämä persut jaksavat toitottaa muuttaneensa ties mitä :D vähän realismia vai onko kusi noussut pysyvästi päähän?
No kyllä tuossa keskustelussa parhaimmat pisteet veti Katainen, heti kannoilla Soini ja Urpilainen. Sinnetännemäki jäi viimeiseksi (taasen) asia-argumenttien puutteessa ;-)
TÄ: tervetuloa sinullekin ari kommentoimaan indyn blogia. tuota… mikäs miesi sinä olet. ensin ruikutat että soinia ei näy missään ja sitten kun hän tuleekin näkyville niin ei kelepoo. ihan yhtä tyytymätön reaktio kuin sortin sakin lapsilla kun pitkän ruikutuksen jälkeen ponin saivat. ei kelvannut ja ponikin itki… ei vainen. et niin väärässäkään ole… mutta kyllä politiikkaa vain tänä iltana tehtiin ja mistäs tietää vaikka tuolla istunnolla oli kauaskantoisia seuraamuksia.
Ari vain ei katsele telkkaa siinä se syy, ei Soinin ulostulot telkkariin jää jos niitä kerran on. Minä en sinun takiasi rupea tottumuksiani muuttamaan. Minä en katso telkkaria, kun satunnaisesti, joten pitäkää te silmänne siinä kiinni sitäkin tiiviimmin.
Jos olisin Äärelä, kuuntelisin, mitä Horsefly kertoo erään lääkärin kirjoittaneen herrasta nimeltä Kleopas.
Ei tulisi ehkä niin Soinia killattua ja huomaisi ehkä: "Missäs se oli se Lahnanen ja missäs Siimes pankkeineen?"
TÄMÄ Soinin esiintyminen taas vetoaa MINUUN.
http://www.youtube.com/watch?v=4L3-T3fzAWs
En katso enää politiikkaohjelmia (ei ole tv:tä, enkä viitsi niitä katella netistä. Poliisikoira Rex on parempi, tai Metsolat). Joten en varsinaisesti voi kommentoida itse aihetta.

Kommentoi 28 kommenttia