Torsten Sandberg Kirjoitan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, joskus mahdottomastakin. Haluan edistää kaikenlaista keskustelua kaikista mahdollisista asioista.

Maailman tympein kirja?

Herätelläänpäs vähän ajan hengessä keskustelua. Mikähän voisi olla maailman tympein kirja? Minulla on luonnollisestikin oma mielipide asiasta. Kyseistä kirja olen yrittänyt lukea 35 vuoden ajan enkä koskaan ole päässyt kuin hieman yli puolen välin. Haluaisinpa myös nähdä yhden persun joka on sen lukenut...

Hyvä lukija. Tämä ei ole sietokilpailu vaikka tähän ei olekaan ns. oikeaa vastausta!

https://

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (50 kommenttia)

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Torsti, vaikka ei olekaan sietokilpailu niin vastaan taas ensin: ei hajuakaan onko maailman tympein kirja, sillä useista yrityksistä huolimatta en ole päässyt Volter Kilven Alastalon salissa juurikaan alkua pidemmälle. Mutta jos on nukahtamisvaikeuksia niin suosittelen, sillä pitkäveteinen se ainakin on.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Mulla sama juttu. Se pitikin olla tämän kesän projekti uimarantalukemistona, mutta ei ole tullut uimarannalla lojuttua. Tiedän kuitenkin,ettei se mikään tympä kirja ole. Sellaista ei nyt tulee mieleen, olen jättänyt tympeät lukematta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Minäkään en ole lukenut esim. Aatun Mein Kampfia, joka saattaisi olla se Torstin kesken jäänyt tympeä kirja.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #5

Sen luin koululikkana. Oli tosiaankin mielestäni tympeä ja täysin älyttömiä todisteluita rotuteorioille.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila Vastaus kommenttiin #5

>#5/SN: ".. Aatun Mein Kampfia.."

Perikunnan ullakolta löytyi todennäköisesti setävainaan jäljiltä suomenkielinen Taisteluni. Suojapaperikin on aivan iskemättömän näköinen eikä hajusta päätellen se ollut kelvannut edes ullakolla asuneen näätäparin pentujen aluseksi; sen sijaan Uusi Aura -lehden numerot vuosilta 1940-45 olivat kelvanneet. Joskus vielä otan ja luen kirjan, jos niin pitkälle elonpäiviä riittää.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

>#1/SN:

'Alastalon' alusta sellaisen vähemmän verkkaisen luonteen, joka ei tupakoi, kannattaa hypätä 50 ensimmäistä sivua yli, jotta ei tarvitse keskittyä piipun sytyttämiseen.

Päivieni ilo ja pääni kirkkaus päätti vuosia sitten sivistää minua ja antoi isänpäivälahjaksi Dostojevskia. Minulle jäi arvoitukseksi, miksi valinta osui 'Idioottiin'. Ehkä syynä oli kirjan paksuus (886 sivua) tai sitten sillä oli syvällisempää merkitystä. Joka tapauksessa olen kirjaa ahminut ja olen jo sivulla 36.

Jussi Säntti

Kirjan jännitysmomentti on yritysmaailman asioissa. Saadaanko laivayhtiö pystyyn vai ei? Kirjalla on tietysti paljon muitakin ansioita. Toinen ehdokas blogin kilpailuun on Marko Tapion, oikeiston Väinö Linna, Arktinen hysteria.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Marko Tapion Arktinen hysteria I on sodanjälkeisen kirjallisuutemme mestariteos. II-osa ei yllä sen tasolle, sehän on sotamies Vihtori Kauton jatkosotaa koskevien haastattelunauhojen kirjallinen versio. Monipolvinen sotakirja kylläkin, missä kaikki sotilaat esiintyvät omilla nimillään.

Matti Kuhnan väitöskirja vuodelta 2004 "Kahden maailman välissä : Marko Tapion Arktinen hysteria Väinö Linnan haastajana" avaa lukijalle romaanin syvemmän olemuksen ja ymmärryksen teoksen suuruuteen.

P.S. Olen viime vuosina työpaikalla kysellyt nuorilta työntekijöiltä, ovatko he lukeneet Väinö Linnaa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana noin sadasta kesätöissä olleesta nuoresta ainoastaan yksi on ilmoittanut lukeneensa Tuntemattoman sotilaan loppuun asti. Muutamalta oli jäänyt kesken. Yksikään ei ole ilmoittanut lukeneensa Täällä Pohjantähden alla- trilogiaa loppuun.

P.P.S. Kukaan nuorista ei ole koskaan kuullutkaan jostain Marko Tapiosta.

Käyttäjän VillePaavolainen kuva
Ville Paavolainen

Sadan vuoden kidutus, anteeksi, yksinäisyys. Kaveri vielä sai nobelin siltä pohjalta. Huh!

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Se on upea kirja. Voisi lukea toistamiseen.

Käyttäjän masik kuva
Martti Asikainen

Hieno kirja. Tullut luettua se elämän aikana useampaan otteeseen. Kirkasotsaisena kahdeksasluokkalaisena kun ei vielä aivan kaikkea ymmärtänyt.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Kumpaa vaaditaan Soinilta, kiinni- vai irtisanoutumista heti? Tästä ei kirjan selkää "harjaamalla" selviä. Väsynyttä vittuilua, ei johda minnekään.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Jos ja kun v-sana irtoaa poliittisissa keskusteluissa koko persukööriltä ministeristä rivimiehiin noin helpolla niin ei tosiaankaan taida kirjojen lukeminen johtaa mihinkään.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Jostain syystä tuli mieleen tämä eilinen juttu Rosa Meriläisestä.

http://www.iltalehti.fi/pinnalla/2015080420126668_iq.shtml

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #12

Minusta Simo Frangen on hauska ja nautin aina alivaltiosihteeristä, siihen en väsy, mutta olen aina inhonnut kiroilua ja teokset, elokuvat, näytelmät, laulut ja muut viritelmät joissa kiroilu on tehokeino tympivät, niin myös Rosa Meriläisen mielipiteet kiroilusta ja hänen lapsenkasvatusmenetelmänsä.

Mika Selin Vastaus kommenttiin #19
Käyttäjän jorkkajaatinen kuva
Jorkka Jaatinen Vastaus kommenttiin #19

En ole koskaan oppinut arvostamaan kiroilua, tai pitämään sellaista ahkerasti kommunikoinnissaan viljeleviä coolimpina. Kiroilu tekee tyhmän vaikutuksen, ellei ole muuta sanottavaa, on parempi olla hiljaa.

Kun kouluteinit kulkevat kotiin ja istun tien vieressä olevalla kuistillani, olen joidenkin tyttöjenkin kuullut kulkiessaan ja kännykkään puhuessaan menevän kävelyvauhdilla voimakkuudella 3 vittua/10m. Jotenkin erityisesti tytöiltä kiroilu on vastenmielistä.

Mirtä Meriläiseen tulee, niin kuvaus vastaa eduskuntauraa.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen Vastaus kommenttiin #19

Täytynee joskus kirjoittaa ehdottoman kiroilemattomuus kasvatuksen saaneen näkökulmasta kiroilun hyvää tekevästä vaikutuksesta. Nyt se menee liikaa ohi blogistin aiheen.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #28

Ei tarvitse välttämättä minun takiani sitä kirjoitusta tehdä.

Ymmärrän kyllä kiroilun terapeuttisen vaikutuksen ja kiroilen itsekin sen terapiavaikutuksen vuoksi, aina kun tarvetta ilmenee, noin joka kolmas vuosi.

Sitä minä vain kovasti ihmettelen että jotkut tarvitsevat sitä terapiaa niin usein, ehkä kolme kertaa minuutissa. Elämän täytyy olla sellaiselle ihmiselle tosi ankeaa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #12

Minä olen opastanut pikkupoikia, etteivät käyttäisi väärin naisen sukupuolielimen kansanomaista nimitystä. Arvostan, ettei poikani, ainakaan minun kuullen, ikinä ole käyttänyt tätä kirosanana. Itse tosin suustani lipsahti v-sana tänään kun en meinannut saada auton penkin väliin juutunutta ostoskassia irti. Mutta olenhan nainen.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Veikko Mäkitalon poliittisen vastustajan hiljentämisyrityksen luonne on siis se että kielellisesti aggressiivisella tavalla kiinnitetään huomio vastustajan väsymykseen ja harmistukseen. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa kun perheenjäsen vahvistaa sanataiteellisesti makumieltymystensä ilmoitusta.
Kiroilu ja anatomisten viitteiden ryöstöviljely puheessa on vain yksi keino siinä keinovalikoimassa joka on takertunut persidiskurssiin ja joka välillä pilkahtaa esiin vallan huipulta hämmentävällä tavalla.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Tympeitä kirjoja on vaikka kuinka paljon. Yritän pitää tiukkaa ennakkosensuuria ja jättää väliin sellaiset, vaikka joskus sivistyksen ja keskustelun kannalta katsottuna niiden lukeminen olisi suotavaa.

Yksi kirja jota en ole lukenut riviäkään, mutta jota silti pidän pelkästään ennakkoluuloihini perustuen tylsänä, on tämä Sofie Oksasen hitti. Siitä on ollut niin paljon pulinaa lehdistössä ja kaikenlaista kehumista ja ylistystä, mutta silti pidän sitä aiheensa ja aiheen käsittelyn kannalta tylsänä. Oksasen kirjoittamisen tyylistä en sano mitään, koska en ole siihen tutustunut, mutta esiintyminen mediassa ei rohkaise kokeilemaan ja katsomaan miten hauskaa ja rentouttavaa Oksasen kirjallinen tyyli itseasiassa olisikaan.

Luen paljon, mutta etupäässä jollakin tavalla historiaan liittyviä viihderomaaneita, mutta en lähihistoriaan liittyviä, mitä Oksanen käsittelee kirjoissaan. Luen englannin kielisiä kirjoja niiden paremman saatavuuden takia ja siksi että ehkä vielä joskus oppisin sen kielen paremmin. En enää tartu klassikkoihin sivistääkseni itseäni, haluan pyhittää loppuelämäni itseni viihdyttämiselle, sivistyminen saa minun osaltani jäädä tälle tasolle.

Tylsin, mutta samalla antoisin ja paras koskaan lukemani kirjasarja on muuten Dostojevskin Karamatzovin veljekset, kolme tiiliskiveä. Kirjojen tylsyydestä huolimatta olen lukenut ne kaksi kertaa läpi, samoin kuin Raamatun, mikä tylsyydessään vetää vertoja Karamatzovin veljeksille, mutta ei muuten ole yhtä hyvä.

Päätaloakin olen lukenut ja olisihan se tullut kovin tylsäksi lukea koko kirjasarja, mutta Iijoki sarjan ensimmäiset kirjat eivät olleet tylsiä ja siihen saattoi hyvällä omallatunnolla lopettaa, koska kirjailijan varsinainen sanoma kiteytyi niihin, loppu taitaa sitten olla pelkkää omaelämäkertaa.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Minulle Päätalon "Iijoki-sarja" on yksi aina työnalla oleva, siis tarkoitan sitä, että kun kerran sen saa luettua, niin hetken päästä pitää aloittaa taas uudelleen. Ja oikeastaan kaikki Päätalon muut kirjat ovat löydettävissä sieltä "Iijoen" sivuilta, ja tästä syystä niitä en oikein arvostakaan.

Mutta kun kysyttiin tympeimpiä kirjoja, niin minulle sellaisia ainakin ovat nämä suomalaisten nykykirjailijoiden, siis osan, dekkariyritelmä viritelmät.
Ja kai tässä samalla saa mainostaa mikä on mielestäni paras, ja se on Ivan Goncharovin Oblomov (1858). Ei niinkään sen kirjallisten ansioiden vuoksi, vaan syystä että mistä prusta Ivan vuonna 1858 tiesi minun syntyvän tähän maailmaan vajaan sadan vuoden päästä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Mutta kun kysyttiin tympeimpiä kirjoja, niin minulle sellaisia ainakin ovat nämä suomalaisten nykykirjailijoiden, siis osan, dekkariyritelmä viritelmät."

Samat sanat, mutta laajentaisin tätä tympeiden suomalaisten kirjojen kastia vielä muuhunkin kun dekkarikirjallisuuteen. No, voihan siellä joukossa olla helmiäkin, mutta ei ole halua lähteä hemenkalastajaksi, kun luettavaa löytyy helpomminkin, ja jopa netistäkin.

Vaikka Päätalon kaikki kirjat onkin löydettävissä sieltä Iijoki- sarjan alkupään teoksista, kuten Dostojevskin kaikki kirjat, tai ainakin niiden sisältö, on köydettävissa Karamzovin veljeksistä, niin minusta Päätalolla on muutama aivan herkullinen pikku kirja jotka koskettelevat pohjoista ja lapia ja lapin jätkiä. Kannattaa nehdottomasti tutustua. Nimet eivät nyt valitettavasti tule mieleen.

Jos suomalaista kirjallisuutta haluaisin lukea, niin aloittaisin kertaamalla Väinö Linnaa ja Mika Waltaria, sillä niissä on ytyä.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki Vastaus kommenttiin #18

Toki Päätalon kirjat "Kairankävijä" ja "Viimeinen savotta" ovat hyviä kuvauksia lapista ja vähän itäisestä naapuristakin, tai se oli silloin vielä Suomea eikun Suomi osa sitä, eli "Kairankävijä" kuvaa aikaa ennen itsenäisyyttä. Ja käytin hieman väärää termiä kirjoittaesani etten arvosta niitä, toki ne ovat lukemisen arvoisia niille jotka Kallen tyylistä pitävät, ja minä olen yksi heistä mutta "Iijoki" on minulle ylitse muiden.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Pidin kovasti Sofi Oksasen puhdistuksesta, paras kotimainen romaani mitä olin aikoihin lukenut. Myöhempi tuotanto on sen rinnalla aika tylsää.
Päätaloa en jaksanut montakaan sivua.

Käyttäjän velimattivanhanen kuva
Veli-Matti Vanhanen

Tässä kolme kärkipäästä:

1. Acker, Kathy: Tunnottomien valtakunta (Like 1996)
- menee yli hilseen, kiroilua, rivoutta, väkivaltaa
2. Zaitshikov, V.N.: Naapurin silmin (Otava 1983)
- niin puhdasta ja aatteellista
3. Kim Il Sung: Toveri Kim Il Sungin vallankumouksellisen toiminnan lyhyt historia (Kirjapaino Sanan Tie 1972)
- vielä puhtaampaa ja aatteellisempaa

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Marxismi-leninismin perusteet on jumalattoman tylsä, kuten arvata saattaakin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

En minäkään niitä viittinyt lukea, Pääoman kylläkin ja se olikin hyvin kiinnostava. Jotkut Leninkin teokset pidin kiinnostavana.
Yleensäkin referaatit ovat tylsiä ja usein harhaanjohtavia.

Käyttäjän jorkkajaatinen kuva
Jorkka Jaatinen

Kirjallisuus, mistä kannattaa pysyä kaukana, jos elämä on kallis:

1. Joo, kaikki sosialistiset ja kommunistiset paatokset ja propaganda on rutikuivaa. Ykkössija.

2. Koraani. Olen yrittänyt.

3. Voima-lehti (ks. kohta 1.)

4. Vihreät ja sateenkaaren väriset nalkutukset (ks. kohta 1 ja 3)

5. Maahanmuuttouskon dogmatiikka ja monikulttuurisuuden autuuden ylistys (ks. kohdat 1, 2, 3 ja 4, > siis loistava yhdistelmä heille, jotka haluavat täyställin)

Sen sijaan Raamattuhan on mahdottoman mielenkiintoinen ja ajankohtainen teos, kaikkina aikoina, koska Jumala tuntee niin hyvin ihmisen luonnon. Ainoa tylsä kohta ovat eräät sukuluettelot. Olen lukenut kahdesti läpi alusta loppuun, ja lukemattomia kertoja valiten kohtia.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Muuten olen samaa mieltä koko listasta, mutta sen lisäisin huomautuksena että jumalan kosketusta, jos sellaista etsii ja sen asian oikein tulkitsee, löytyy kyllä muustakin hyvästä kirjallisuudesta, raamatun lisäksi.

Jos sitä jumalan vastapeluria etsii ja hakee, niin sitä sitten löytynee siitä kirjallisuudesta joka käytää kiroilua ja muuta rivoilua tehokeinona. Tämä on vain oletus, sillä en yleensä koske siihen kirjallisuuteen pikkusormellanikaan.

Toki Päätalon, Linnan ja Waltarin kirjoissa on kiroilua ja jopa vähän "epäsiistejä" asioitakin on niissä kuvattu, mutta se on ihan eri asia kuin tämä Meriläis- tyylinen kiroilukulttuuri.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Voima-lehden otan aina jos satun kulkemaan jakelupisteen ohi. Siinä on kiinnostavia juttuja ja käsitellään asioita jotka useimmat muut mediat jättävät pimentoon.
Raamattu on mielenkiintoinen maailmankirjallisuuden teos. En ole koskaan lukenut kannesta kanteen. Nuorena olin Saarnaajasta innostunut.
Poikani pyysi tarhatätien kertomuksista innostuneena lukemaan, mutta hänkin kyllästyi sukuluetteloista.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kysyn vaan, voiko mikään kirja ylipäätään olla banaali, vastenmielinen, karvas, inhottava, etova, ikävä, iljettävä, luotaantyöntävä, apea ja tunkkainen eli sanalla sanoen tympeä ?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Aika monet päivänpolitikkojen kirjoittamat kirjat
ovat kaikkea tuota,
eikä sekään vielä riitä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

On muistettava, että kirja on myös esine. Sen sisältö saattaa jonkun mielestä olla tympeä, mutta esineenä sama kirja voi ulkoasultaan olla kiehtova.

Käyttäjän seppaeo kuva
Oskari Seppänen Vastaus kommenttiin #34

Tuo on totta. Luin suurimman osan vanhasta testamentista perheraamatusta, ja siinä nuoren mielenkiintoa piti yllä pramea kuvitus ja auktoriteettia luova kulta.

Käyttäjän jorkkajaatinen kuva
Jorkka Jaatinen

Ei pärjää koraanille. Mutta muuten on kohteensa (=kuva ihmisestä) hyvin osannut kuvata.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

D M Thomas, Valkoinen hotelli. Toisaalta monet muut huonot kirjat ovat unohtuneet, mutta tuon muistan hautaan asti.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ei se huono kirja ole, mutta kauhea kylläkin.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Opiskeluajat huomioiden muutama oppikirja oli, jos ei nyt tympeitä niin ainakin erittäin unettavia. Sittemmin kesken on jäänyt 'Näin puhui Zarathustra' ja se ensimmäinen Päätalo jonka aloitin. Uni voitti.

Alastalon salissa oli mielestäni hieno kokemus vaikka vaati vähän ponnisteluja eikä taatusti ole ihan kaikkien juttu. Luku jossa Malakias Afrodite Härkäniemi 'tuumailee erinäisiä' on silkkaa tajunnanvirtaa ja aiheesta kiinnostuneille klassikkokamaa lähes kadonneesta kansallisen kulttuurin pienestä osasesta.
Tuosta luvusta Kilpi (os Ericsson) muuten mainitsi että 'voi mukavasti jättää lukemattakin koska siinä ei tapahdu sen enempää kuin muissakaan'

Suosikkeja ei tähän tarkoitus listata, mutta tällä hetkellä menossa Jani Saxellin 'Sotilasrajan unet' joka on yllättävän pienelle huomiolle jäänyt tästä ajasta kertova ja ajatuksia herättävä merkkiteos.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Sittemmin kesken on jäänyt 'Näin puhui Zarathustra'"

Kiitos, samoin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Minä taas olin erittäin innostunut siitä kun luin sen kouluaikoina, piti saada saman tien muutkin Nietzschen käännetyt teokset. Taitaa vieläkin löytyä hyllystäni.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Täytyy sanoa etten ymmärrä Tommy Hellstenin kirjoja, on niillä kuitenkin oma lukijakuntansa, mutta henkilökohtaisesti ei uppoa.

Käyttäjän VillePaavolainen kuva
Ville Paavolainen

Ehkä sittenkin Peloponnesolaissota. Pakollista opiskelulukemistoa, luin kannesta kanteen vaikka sattui koko matkan (aivan kuin olisi itse joutunut taisteluiden uhriksi pelkällä lukemisella). Pöljä nuori idealisti. Taisin oikeasti luulla, että sen lukeminen tekee minusta paremman ihmisen, kun se on sivistyksemme kehdon tuotoksia

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Jaa-a. Niitä on sen verran paljon, että niitä on vaikea laittaa huonommuusjärjestykseen.

Yhteistä niille on, että nämä kirjat jäävät aina kesken..

Käyttäjän paulisumanen kuva
Pauli Sumanen

Minulla on kirjahyllyssäni sekä Alastalon salissa että Odysseus, molemmat kahdesti luettuna. Alastalon salissa on selkeälukuinen, Odysseus vaikealukuisempi, vasrsinkin jos lukija haluaa ottaa sisällöstä selvää.

Alastalon salissa on noin 1800-1900 lukujen taitteen suomenkieltä ja köökkiruotsin sanasto on hallittava kirjailijaa ymmärtääkseen. lisäksi purjelaivasanaston tulee olla tuttua, mutta onhan Google. Kirja kuvaa paikkakunnan isäntien yhden päivän mittaista kokousta, jossa pääettään uuden rahtipurjelaivan ostamisesta ja jaetaan osuudet kullekin, joka lähtee mukaan bisnekseen. Alastalo on olemassa, vaikka sinne on vaikea löytää maanteitse.

Odysseus on humalaisen "mielipuolen" kirjailijan kertomus muutaman alkoholistin yhden päivän toilailuista.

Molemmissa luodaan uutta kieltä. Alastalon salissa kirjailija synnyttää uudissanoja suomenkielen murre- ja kantasanoista tehden uusia adjektiiveja ja verbejä. Mutta aivan ymmärrettävästi.

Odysseuksessa Joyce ja Saarikoski tekevät kokonaan uusia, osin merkityksettömiä sanoja. Mutta Saarikoski on silti tehnyt kirjasta ymmärrettävämmän kuin alkuteos. Olen kuullut, että uusi suomennos "Ulysses" pyrkii poistamaan tätä epäkohtaa ja palauttaa kirjan yhtä vaikeaksi ymmärtää kuin mitä alkuteos on.

Niin tai näin, ainakaan Alastalon salissa ei mielestäni kuulu "hämärien kirjojen kerhoon". Mutta minulle vaikein vain osittain lukemani kirjasarja on ollut Marcel Prustin "Kadonnutta aikaa etsimässä". Se kertoo nuoren miehen vähittäisestä kehittymisestä idealistista realistiksi. Olen ostanut siitä kaksi osaa, mutta toinen odottaa yhä parempia aikoja. Loppuja lähes kymmentä osaa en edes kuvittele yrittäväni lukea koskaan. Kirjailija voi kuvata puutarhan yhden kymmenmetrisen käytävän kasvillisuutta kymmeniä sivuja ja sellaisen maailman haluan kohdata todellisuudessa, en kirjasta lukemalla.

Proust ja Joyce ovat kirjoittavat epäselvää tajunnanvirtaa, Kilpikin kirjoittaa joitakin pätkiä tajunnanvirtaa, mutta silloinkin selkokielellä. Mutta kun kuvataiteessa ei tarvitse ymmärtää mitä taiteilija haluaa teoksellaan sanoa, niin miksi vaatisimme sitä kirjalta?

Oscari Wirola

Mielenkiintoinen on kyselyn aihepiiri. Itselläni on Ilkka Remeksen tuotanto ollut todellinen haaste. Olen useata kirjaa aloittanut, vaan jo muutaman sivun jälkeen se on aina jäänyt. En ole edes yrittänyt uusia kokemusta saman kirjan kanssa.

Pahinta koko hommassa on se, että tunnen kirjoittajan henkilökohtaisesti ja vältän aina hänen kirjoistaan puhumista. Ehkä se on molemmille parempi!

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

James Joycen Ulysses kuuluu olla kirjallisuuden harrastajan kirjahyllyssä, mutta harva meistä sen on nautinnolla ahmien ja ympäröivän maailman vuorokausiksi unohtaen lukenut.

Pelkästään Explanatory notes - sivusto pokkariversiossani käsittää suurennuslasilla luettavissa olevaa kirjan tapahtumia ja tekstiä selventävää alaviitettä ja tekstiä 217 sivua, johon tutustuminen on täysin välttämätöntä teoksen jonkinlaiseksi ymmärtämiseksi. Kirja varmaan paraneekin jokaisella lukukerralla, mutta ikävä kyllä ihmiselämän pituus on rajallinen.

# 56 Pauli Sumanen on hyvässä alussa, kaksi lukukertaa jo takana.

Käyttäjän indy kuva
Torsten Sandberg

kappas vain... laitoin alulle keskustelun ja unohdin komentoida. no ehkä pitää kertoa oma tympein kokemukseni. kysymyshän voisi antaa aiheen olettaa että avaaja olisi lukenut kaikki maailman kirjat. näin ei valitettavasti ole. muuta niistä kirjoit joita olen yrittänyt lukea in yksi aivan ylitse muiden. kirja joka on aina jäänyt kesken ja on vallan tympeää luettavaa on tietenkin adolf hitlerin "taisteluni," mein kampf.

tuota, tuota. kiitos kommenteista. meikällä on ollut tässä eilen ja tänään sellainen olo, että mitähän tässä oikein pitikään tehdä...

Toimituksen poiminnat